Edellinen rokotus sujui yllättävän kivuttomasti, neiti ei edes huomannut että rokotettiin. Muutenkin lääkäri reissu sujui hyvin, autossa Wilma vaan nukkui ja muutenkin lääkäri totesi pennun terveeksi. :)
Ihanaa kun pakkaset on laskenut ja pästään kunnola ulkoilemaan!! Sunnutaina meillä oli koiratreffit Lauran ja perhoskoira Stellan kanssa. Käytiin koirapuistossa ja vähän käveltiin. Muuten mein kivasti mutta just kun Wilma alko innostua leikkimisestä tuli puistoon kääpiösnautseri, jota Wilma pelkäsi aivan älyttömasti...
Tänäään ulkona Wilmalla oli melkoisen jänää kun kaikki kuulosti ja nätyyi jotenkin oudolta.. Sohjoisten teiden takia piti pelätä jopa autoja, hölkkääjiä, potkukelkkaa ja sitten ihmetytti kun parista räystäästä tippui vettä. Kyllä meni taas aikaa tähän maailman ihmettelyyn.Nähtiin myös uus koirakaveri ja paria tuttuakin moikattiin. Tänään oli myöskin ensimmäinen kerta, kun saatin käyttöön uudet valjaat, neiti on kasvanut niin kovasti että alkaa valjaat oleen sopivat.
Lauantaina pesin Wilman kun muistin viimeinkin käydä ostamassa hoitoainetta. Peseminen sujui hyvin mutta kuivaamista joudutaan edelleen treenaamaan.
Tänään saatiin tieto että päästään pentukurssille!!! JEE!! Eli siis tiitstaita odotellessa.... Jospa saisin sitten kurssin jälkeen kirjotettua taas kuulumisia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti